Ilmoitusmyynti
Mainosta Rondolehdessä
RONDO on Suomen johtava klassisen musiikin aikakauslehti. Lehti ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Lehden ydinalueena on klassinen musiikki, mutta se laajentuu luontevasti myös mm. etniseen musiikkiin, musiikkiteatterin eri ilmiöihin ja tarvittaessa myös jazzin ja populaarimusiikin puolelle.
Rondon voi tilata yhdessä kuuden vartavasten lehden tilaajille suunnitellun CD-levyn kanssa. Levyt ilmestyvät parillisten kuukausien lehtien liitteinä.
Lehti on perustettu vuonna 1963, ja se on vanhin yhtäjaksoisesti toiminut alan erikoislehti Suomessa. Rondon painos on tällä hetkellä keskimäärin 8500 kappaletta. Lehden lukijakunta koostuu suurimmaksi osaksi musiikin harrastajista mutta myös ammattilaisista.
Rondon sisällöllisenä tavoitteena on yhdistää aikakauslehtimäinen, sujuva ja värikäs journalistinen ote erikoislehden asiantuntevuuteen. Sisältö muodostuu henkilökuvista (useimmiten ajankohtaisia taiteilijoita), musiikkiaiheisista reportaaseista, musiikkielämän ilmiöitä ja musiikkipolitiikkaa analysoivista taustajutuista sekä musiikin historiaa, säveltämistä ja esittämistä valottavista artikkeleista. Lisäksi lehdessä on kolumneja, cd- ja esitysarvioita, ulkomaanuutisia ja mm. nuorille ja opetukselle omistettuja vakiopalstoja.
Lehti julkaisee myös Yle Radio 1:n ja television kuukausittaisia musiikkiohjelmatietoja.
RONDON julkaisuoikeuden omistaa Suomen Musiikinopettajien Liitto. Liiton jäsenet opettavat Suomen kansainvälisesti arvostettujen musiikinoppilaitosten piirissä yli 56 000 lasta ja nuorta. Tästä suuresta lahjakkuuksien joukosta kasvavat SMOL:n jäsenten ohjauksessa tulevaisuuden Karita Mattilat ja Esa-Pekka Saloset.
Aikataulut 2011-2012
| Nro | Ilmestyy | Ilm.varaukset | Aineistopäivä | HUOM ! |
|---|---|---|---|---|
| 1/2012 | 30.12.2011 | 30.11. | 07.12 | Matkailu |
| 2/2012 | 31.01.2012 | 02.01. | 09.01. | Pukeutuminen |
| 3/2012 | 29.02.2012 | 31.01. | 07.02. | |
| 4/2012 | 30.03.2012 | 01.03. | 08.03 | Leirilehti |
| 5/2012 | 30.04.2012 | 29.03. | 05.04. | |
| 6/2012 | 31.05.2012 | 30.04. | 08.05. | Festivaalit |
| 7/2012 | 29.06.2012 | 30.05. | 06.06. | |
| 8/2012 | 31.07.2012 | 02.07. | 09.07. |
Ilmoitushinnat 2011-11-1
| Koko | Hinta |
|---|---|
| 2/1 aukeama | 3200 |
| takakansi | 2200 |
| 1/1 kokosivu | 1900 |
| 1/2 sivu | 1070 |
| 1/3 sivu | 820 |
| 1/4 sivu | 640 |
| 1/8 sivu | 360 |
Hintoihin lisätään alv 23%
Liitteet
Hinnat sopimuksen mukaan.
Liitevaihtoehdot
- lehteen stiftattu liite
- liimatäpläliite
- lehden väliin heitetty irtoliite
- muovitetun lehden taakse heitetty irtoliite
Ilmoituskoot
Jos ilmoitus viedään leikkaukseen, aineistoon on varattava 5 mm leikkuuvara kaikille reunoille.
| Koko | Marginaalein | Leikkaukseen |
|---|---|---|
| 2/1 sivu | 430 mm x 263 mm | 460 mm x 297 mm |
| 1/1 sivu | 194 mm x 263 mm | 230 mm x 297 mm |
| 1/2 sivu pysty | 94 mm x 263 mm | 110 mm x 297 mm |
| 1/2 sivu vaaka | 194 mm x 127 mm | 230 mm x 146 mm |
| 3-palstainen | 60 mm x 263 mm | 76 mm x 297 mm |
| 1/4 sivu normaali | 94 mm x 127 mm | |
| 1/4 sivu vaaka | 194 mm x 62 mm | 230 mm x 71 mm |
| 1/4 sivu kapea pysty | 43 mm x 263 mm | 60 mm x 297 mm |
| 1/8 sivu kapea pysty | 43 mm x 127 mm | |
| 1/8 sivu vaaka | 94 mm x 62 mm | |
| Takakansi | 230 mm x 297 mm |
Takakannen ilmoituksen yläreunaan on jätettävä 20 mm korkea valkoinen tai vaalea tekstitön alue.
Tekniset tiedot
- Julkaisun koko: 230 mm x 297 mm
- Painomenetelmä: heatset rotaatio, painotalo PunaMusta
- Sidonta: yleensä liimasidonta
- Rasteritiheys: 300 dpi
- Aineistovaatimus: PDF, TIF, EPS tai PHOTOSHOPIN eri tallennusmuodot. Mukaan vedos ja tiedot käytetyistä ohjelmista.
- Kuvankäsittely: Adobe PhotoShop
- Fontit convertoitava mikäli on käytetty muita kuin AdobeFont- tai PostScript- kirjasimia
Ilmoitustrafiikki
ilmoitusaineisto@rondolehti.fi
Klassiset T&G Oy / Matti Tuomisto
Kehruutie 1 LH 2, 00410 Helsinki
sähköposti: etunimi.sukunimi@rondolehti.fi
matkapuh. 0400 – 823695

